Arvokas elämä

Kukaan ei ole tähän mennessä onnistunut oikeuttamaan ehdotonta ihmisarvoa uskonnottomasta lähtökohdasta. Kuitenkin jokainen ihminen vaistomaisesti kokee, että ihminen on pyhä, sillä Jumala rakastaa jokaista ihmistä lapsenaan. Uskonnoton filosofi Raimond Gaita kirjoittaa: ”Ihmisen pyhyyttä ei voida perustella ilman uskoa siihen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja että hän on Jumalan rakastama olento. Vain uskonnollinen ihminen kykenee puhumaan aidosti ja vakavasti pyhästä. Uskonnoton ihminen saattaa sanoa, että kaikki ihmiset ovat äärettömän arvokkaita, että he ovat päämääriä itsessään, että he ansaitsevat ehdottoman kunnioituksen, että heillä on luovuttamattomia oikeuksia ja tietenkin, että heillä on luovuttamaton arvokkuus.”

Uskonnoton ihminen kokee luonnostaan ihmisen pyhyyden ja loukkaamattomuuden aivan kuten uskonnollinenkin ihminen. Hän ei kuitenkaan pysty omista lähtökohdistaan oikeuttamaan tätä kokemustaan. Silti uskonnotonkin ihminen aavistaa omassatunnossaan olevansa arvokas Jumalan silmissä. Jollakin tasolla hänkin tietää jäävänsä lopulta Jumalan tuomion alle tai Hänen armonsa varaan.

Kristuksella on jakamaton merkitys sellaisen elämäntavan ja kulttuurin perustana, jossa suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin suvaitsevasti, armollisesti ja rakastavasti heidän ominaisuuksistaan ja osaamisestaan riippumatta. Jumala hallitsee kaikkea tapahtumista yksityiskohtaisesti ja hän ilmaisee itsensä salatulla tavalla erityisesti sellaisissa ihmisissä, jotka eivät täytä yleisiä mittoja ja jotka ovat riippuvaisia toisten ihmisten tuesta. Kristuksen evankeliumin varaan rakentuu toinen toisensa palvelemista suosiva kulttuuri, jossa huolehditaan heikoista, syrjäytyneistä, köyhistä, vammaisista ja elämässään epäonnistuneista. ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt 25: 40.) Kristuksen ristissä ilmenee sellainen käsitys oikeudenmukaisuudesta, joka sallii oikeudenmukaisuuden täydellisen yhdistämisen rakkauteen.

Kristuksesta irrotettuna hyvätkin ominaisuudet vääristyvät. Myötätunto, vastuullisuus ja toisen kunnioittaminen saavat Kristuksesta irrotettuina muotoja, jotka voivat käydä kohtalokkaiksi sekä yksityiselle ihmiselle että kulttuurille. Kun elämän perustaksi asetetaan Kristuksen sijaan jokin maailman alkuvoima (Kol. 2: 8.), kuten esimerkiksi biologia, on vaikea välttää kyseisen alkuvoiman muuttumista epäjumalaksi. Tällaisen epäjumalanpalveluksen seurauksena voivat terveyden ja hyvinvoinnin alttarille joutua uhratuiksi sellaiset lapset, jotka eivät täytä aikamme muotivirtausten määrittelemiä ihanteellisia mittoja ja jotka ovat kyvyttömiä puolustamaan itseään.

Ilman Kristuksen tarjoamaa täydellistä anteeksiantamusta ihminen ei kykene eikä halua tunnustaa omia vääryyksiään niiden koko syvyydessä vaan yrittää epätoivoisesti oikeuttaa tekonsa. Jokainen väärä oikeutus johtaa ihmisen yhä syvemmälle pahuuteen. Samalla ihminen joutuu yhä ilmeisempiin sisäisiin epäjohdonmukaisuuksiin. Helposti vääristyvät ihmisen hyvätkin ominaisuudet kuten myötätunto, joka vääristyessään vaihtuu sääliksi, sentimentaalisuudeksi, vahingoniloksi tai tuomitsemiseksi. Vääristyneen myötätunnon ohjaamana ihminen haluaa vapauttaa lapsensa kärsimyksestä ja vaatii sitä varten oikeutta päättää syntymättömän lapsen elämästä ja kuolemasta. Suvaitsevuutta, avarakatseisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä korostava yhteiskunta sijoittaa miljoonia laitteisiin, joilla seulotaan vammaiset lapset pois niiden joukosta, joilla on oikeus syntyä kokemaan elämän rikkautta ja kauneutta. Syntymättömän lapsen vanhemmat uskovat etsivänsä lapsensa parasta silloinkin, kun he lopettavat tämän elämän. ”Tapan sinut, koska rakastan sinua, enkä halua sinun kärsivän.” Kuka tällaisten epäjohdonmukaisten väitteiden puolustajista olisi itse valmis luopumaan elämästä sen takia, että hänellä on jokin vammauttava tai kivulias sairaus?

Kun ihminen haluaa korottaa itsensä Jumalan asemaan, jolla on oikeus päättää ihmisten elämästä ja kuolemasta, hän luo vähitellen julman kuoleman kulttuurin, jossa kukaan ei lopulta ole turvassa. Jokainen meistä kantaa henkilökohtaisesti vastuuta yhteiskuntamme synneistä. En voi paeta vastuutani vetoamalla siihen, etten suoranaisesti osallistu yhteiskunnassamme toteutettuihin vääryyksiin sen enempää kuin natsi-Saksassa elävä ihminen voisi sanoa itselleen: – Älä ole huolissasi, kätesi ovat puhtaat, sillä sinun ei tarvitse vartioida leirejä. Francis A. Schaeffer varoittaa, että autoritaaristen voimien nousu perustuu kristittyjen vaitonaisuuteen. He pysyvät vaiti niin kauan kun heidän uskonnollisia harrastuksiaan ja elämäntyylejään ei häiritä.

Yleisinhimillinen uskonnollisuus tarjoaa Kristuksen vaihtoehdoiksi inhimillisiä pelastusteitä, jotka perustuvat myyttisiin näennäislunastajiin. Kristinuskon perustotuudet luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta korvautuvat uskolla ihmisen hyvyyteen ja hänen kykyynsä pelastaa itse itsensä. Ongelmana on se, ettei mikään maallistuneista lähestymistavoista pysty perustelemaan ehdottomia ihmisoikeuksia. Niinpä niille ominainen pyrkimys ihmisen pelastamiseen johtaa lopulta ihmisoikeuksien määrittelemiseen maallistuneita liikkeitä ohjaavan eliitin ehdoilla.

Aihetta on tarkemmin käsitelty Mia Puolimatkan vastajulkaistussa kirjassa ”Minkä arvoinen on ihminen?” (KKJMK, 2013)